|
|
Asiakkaat
Seuraavassa lista joistakin asiakkaistamme.
|
Abilis -säätiö on suomalainen toimija, joka rahoittaa kehitysmaiden vammaisten ihmisten omaa toimintaa.
Projektirahoituksen avulla säätiö tukee vammaisten ihmisten kouluttautumista, työllistymistä ja ihmisoikeuksien toteutumista.
Sunnittelemalla ja toteuttamalla projekteja kehitysmaiden vammaiset voimaantuvat ja ovat toiminnan varsinaisia hyödynsaajia.
Abilis -säätiön päärahoittaja on Suomen ulkoasiainministeriö.
|
 |
Solidaarisuus on 40-vuotias suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, jonka työstä hyötyy yli 150 000 ihmistä neljässä maassa. Sen työssä painottuvat tasa-arvo sekä työ ja toimeentulo.
Solidaarisuus kannustaa ja rohkaisee jokaista maailman naista ja miestä vaikuttamaan omaan elämäänsä, yhteisöönsä ja ympäristöönsä. Kun ihmisoikeudet toteutuvat ja talouskasvu
jakaantuu tasaisemmin, ihmiset kaikkialla maailmassa voivat paremmin.
|
 |
|
Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS on yhdentoista suomalaisen ihmisoikeus- ja kehityskysymysten parissa työskentelevän järjestön yhteenliittymä,
joka perustettiin vuonna 1998 rahoittamaan ihmisoikeuksia edistäviä hankkeita kehitysmaissa. KIOS rahoittaa kehitysmaiden ihmisoikeushankkeita ja on
siten suora tukikanava hankkeille, jotka edistävät kehitysmaiden ihmisoikeuksien toteutumista ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ihmisoikeustietämystä.
|
 |
|
Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy on vuonna 1992 perustettu suunnittelutoimisto, joka on erikoistunut maisema- ja ympäristösuunnitteluun. Työtehtäviin
kuuluvat mm. laaja-alaiset maisema-suunnitelmat ja maisemanhoitosuunnitelmat, kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvät maisema-suunnitelmat ja -selvitykset,
puistosuunnitelmat, pihasuunnitelmat, liikenneympäristösuunnitelmat sekä ulkoalueiden perusparannus- ja kunnostussuunnitelmat.
|
|
Nordia Management Oy on palvelusektorille erikoistunut pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Nordia tarjoaa tekemillään pääomasijoituksilla
yrityksille mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. Pääomia voidaan käyttää laajentumisinvestointeihin, yritysten omistusjärjestelyihin,
sukupolvenvaihdoksiin sekä kasvuhakuisen alkavan yrityksen rahoittamiseen. Nordia toimii valtakunnallisesti ja sillä on toimipaikat ovat Helsingissä ja
Jyväskylässä. Nordia hallinnoi tällä hetkellä Matkailunkehitys Nordia Oy -nimistä, pääasiassa matkailualalle erikoistunutta palvelualan pääomarahastoa.
|
 |
|
Pakolaisneuvonta ry on kansalaisjärjestö, joka on toiminut yli 20 vuotta asiantuntijana pakolais- ja ihmisoikeuskysymyksissä. Pakolaisneuvonta antaa oikeudellista neuvontaa
turvapaikanhakijoille ja muille ulkomaalaisille sekä avustaa turvapaikkaprosessissa. Pakolaisneuvonta tarjoaa myös koulutusta mm. ulkomaalais- ja pakolaisoikeudesta sekä
tekee vaikuttamistyötä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten aseman parantamiseksi Suomessa.
|
 |
|
Siemenpuu on suomalaisten ympäristö- ja kehitysjärjestöjen perustama säätiö. Se rahoittaa kehitysmaiden kansalaisjärjestöjen paikallisesti suunnittelemia ja toteuttamia hankkeita,
joissa torjutaan ympäristöuhkia ja edistetään luonnonvarojen kestävää ja oikeudenmukaista käyttöä.
|
 |
Suomen UN Women on YK-taustainen järjestö, joka toimii naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi maailmassa sekä sellaisen tasa-arvon saavuttamiseksi, jossa naiset ja miehet
toimivat yhteistyökumppaneina ja hyötyvät kehityksestä, ihmisoikeuksista ja rauhasta. Järjestö on avoin kaikille naisille ja miehille, jotka haluavat toimia yhdessä näiden
tavoitteiden puolesta.
|
 |
Suomen YK-liitto on vuonna 1954 perustettu kansalaisjärjestö, joka tekee tunnetuksi ja tukee Yhdistyneiden kansakuntien toimintaa ja periaatteita.
|
 |
Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, joka edistää hankkeillaan kehitysmaiden
lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia sekä kannustaa suomalaista
nuorisoa maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen tekemällä
kansainvälisyyskasvatusta.
Käy katsomassa .
|
 |
|
Vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöyhdistys FIDIDA ry on kuuden suomalaisen vammaisjärjestön yhteistyöjärjestö. FIDIDAssa Etelän ja Pohjoisen vammaiset tekevät yhteistyötä
vammaisten ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Kolmivuotiskaudella 2010-12 ulkoministeriön rahoituksella toteutettava Vammaiskumppanuusohjelma kokoaa yhteen jäsenjärjestöjen
toteuttaman kehitysyhteistyön sekä FIDIDAn kehityspoliittisen ja vammaispoliittisen työn.
|
 |
|